Kelailuja

”Invalidiliiton vammaispalvelut syyniin”, otsikoi Tuula Malin kotimaan uutisviikon juttunsa Suomen Kuvalehdessä 29.11.2019. Kirjoituksessa kerrotaan, että terveydenhuollon valvontaviranomaisilla on meneillään tarkastusoperaatio Invalidiliiton omistamissa asumispalveluyksiköissä eri puolilla maata. Sen taustalla on suuri määrä kanteluita ja ilmoituksia monenlaisista epäkohdista, joiden katsotaan vaarantaneen asukkaiden turvallisuuden. Asumispalveluiden ongelmista ovat eri tahoille ilmoittaneet niin asukkaat, työntekijät kuin asukkaiden omaisetkin. Vaikka jutussa siteeratut kanteluiden tekstit muun muassa yön yli jaloissa pidetyistä tukisukista, lääkehoidon ongelmista ja avunsaannin puutteesta esimerkiksi ruokailussa järkyttävää luettavaa ovatkin, minua ne eivät kuitenkaan varsinaisesti yllätä. Olen nähnyt vastaavia ongelmia omin silmin jo 1990-luvun puolivälistä alkaen asuessani eräässä Invalidiliiton isossa palvelutalossa. Asumishistoriani kyseisessä paikassa päättyi lopulta vaikeaan p

Juuri lukemani Jari Mönkkösen elämäntarinan ja tänään vietettävän kansainvälisen vammaisten päivän innoittamana keräsin listaa elämäkerrallisista teoksista, jotka kertovat vammaisista henkilöistä ja heidän elämästään. Joukossa on sekä ns. syntymävammaisten että myöhemmin vammautuneiden tarinoita elämästään niin Suomesta kuin muualtakin maailmasta. Keskeisin kaikkia ko. kirjoja yhdistävä piirre on varmaankin se, että niiden tarkoitus on tuoda näkyväksi sitä arkea, jota erilaisten vammojen kanssa elävät yksilöt elävät. ja kertoa niistä haasteista, joita vammaisuus tuo tullessaan. Monissa kirjoissa halutaan korostaa sitä, että vammaiset henkilöt eivät kaipaa sääliä, vaan ymmärrystä. Ymmärrystä ennen kaikkea siitä, että jokainen saman vamman kanssa elävä henkilökin on yksilö. Näin ollen esimerkiksi kahta täysin samanlaista CP-vammaista ihmistä ei ole olemassakaan. Tällöin myös tarpeet ja toiveet ovat luonteeltaan yksilöllisiä. Vaikeakaan vamma ei ole este hyvälle ja tavalliselle elämälle,

Vaikka vamma arkeani värittää, en anna sen itseäni määrittää. On CP minussa vain yksi ominaisuus, mutta siihen tuijottamalla unohtuu ihmisen moninaisuus. Massana kohtelu aina välillä kovastikin rassaa, eihän yksilöllisyyden ohittaminen mitenkään passaa.  Ei vammani elämästäni epänormaalia tee, vaikka se usein liikkumistani hillitsee ja järjenjuoksuani välillä villitsee.  Toivottavasti uskallat katsoa vammani taa, se aidot kohtaamiset mahdollistaa.  Kuva: Pixabay